Kenellä on suurin hääämatkatrauma?

Me oltiin Olavin kanssa viime viikonloppu (pe-ma) Barceloonassa häämatkalla. Sillä matkalla jonne Olavi on vannonut ettei koskaan mene (HAHAAA!) :D Mää oon intoillut tästä kyseenomaisesta reissusta jo koko kevään. Maija ja Pauke hoitivat Piitua meillä kotona reissun ajan. Matka meni kivasti saatiin ihanat kolme vuorokautta omaa yhteistä aikuisten aikaa. Me ei kovin kummosia tehty mutta ei ollut suunnitelmanakaan. Haluttiin vaan nauttia. Kierreltiin nähtävyyksiä bussin kattotasanteella istuskellen, syötiin hyvin ja juotiin paikallisia "must" ruokia kuten sangriaa, punaviiniä, paellaa, tapaksia. NAM! :) 

Kaikki sujui tosi hyvin ellei oteta huomioon Olavin viimeisenä yönä podettua ruokamyrkytystä. Onneks se oli parin tunnin kärsimys ja sillä ohi. Jopa Olavin mielestä tämä matka (niin vastenmieleinen kuin ajtaus siitä olikin) oli tosi kiva ja onnistunut. Suurin ongelma kuitnekin tais olla mulla. Nimittäin ihan tajuton ikävä Piitua. En olis todellakaan arvannut että se ikävä olis saanut noin suuret mittapuitteet. Oli pakko sulkea väkisin kotiasiat mielestä, muuten tuli heti itku ja surku :(

Tää ongelma ehkä alko tosin jo ennen matkaa. Menin lukemaan netistä miten paljon vuoden ikäinen lapsi/vauva kärsii jos sen äiti on poissa yli vuorokauden. Se kuulemma tuntee hajoavansa ja poissaoltu vkloppu on yhtäkuin vanhemmat olis kuollut. Tälläinen loma saattaa aiheuttaa psykologine mielestä elinikäisiä kiintymys ja vuorovaikutua ongelmia. Noh joo!!! Luettuani nää olin jo perumassa matkaa kunnes kuuntelin muutamaa järjenääntä ja tajusin että ehkei Piitun kasvuympäristöä pilaa yksi hoidossa oltu vkloppu. Miksi vahnempia pelotellaan tälläsellä paskalla? :D Onneks tulin järkiini ja kuuntelin Pauken viisaat sanat "Kuule kyllä se traumoja tulee tässä elämässä samaan ja mä voin taata että teidän viikonloppureissu ei oo niistä suurin"

Eikä se tainnutollakaan. Piitu oli ollut koko loman ajan nauravainen oma itsensä. Nukkunut, syönyt ja leikkinyt täysin normaalisti. Piitu tais tajuta meidän poissaolon vasta sillä hetkellä kun astuttin ovasta sisään. Sillon se alkoi nauraa ja itkeä vuoronperään eikä tiennyt kenen sylissä olis ollut.

Tuo matka muistutti taas miten tuo pieni otus voi olla niin kauhean tärkeä. Ihan kaikkein tärkein kaikkine kiukkuineen, syömälakkoineen ja itkuineen . -Nimim. viime yönnä 3tuntia valvonut.