Mielenkiintoisia kysymyksiä eikö? Ja niihin saa varmaan aika monta vastausta jos kysyy kymmeneltä eri ihmiseltä. Tää on aihe joka laittaa mietityttämään mua aina vuoden vaihteessa. Lehdet, TV, some ja internetti ylipäätään pursuaa aiheeseen liittyviä juttuja. Lähinnä tähän aiheeseen kai yhdistetään liikuntaan, ruokailuun ja arjen hallintaan liittyvät asiat.
Ja nyt pyydän niitä lopettamaan lukemisen heti jotka provosoituvat mun mietteistä. Tarkoitukseni ei ole dissata teidän elämäntapojanne! Nää on vaan mun omia hölmöjä, paremmasta tietämättömiä ajatuksia.
Mä en oo alottanut enkä aio aloittakaan mitään elämäntaparemonttia. Monet mun ystävistä niin tekevät tai ovat lähiaikoina tehneet. Se jotenkin laittaa miettimään, pitäiskö munki? Tulisko mulleki sitten parempi olo. Mutta toisaalta miksi? Mä voin tosi hyvin. (Jollei oteta huomioon tän raskauden hemoglobiiniongelmaa). Sitten jään miettimään että voiko nämä kaikki mun kymmenet ystävät jotenkin erityisen huonosti kun tälläisiä projekteja haluavat. Useimmat ovat hyväkuntoisia ja terveitä nuoria ihmisiä. Ymmärrän jos elämätaparemonttia haetaan koska on 20kg ylimääräsitä painoa tai jos vatsa on alkanut laittaa vastaan jonkin ruuan suhteen eli ALLERGIA tai yliherkkyys, mutta useimmiten ei ole kyse siitä.
. Ehkä hyvää oloa haetaan itsensä voittamisesta ja kohentuneesta ulkonäöstä. Tietysti on nämä terveysnäkökannat kuten "pirteämpi olo läpi päivän" joita itsekin perään kuulutan. Mutta sitten nämä tavat joilla tätä hyvinvointia haetaan: "en syö vehnää", "en syö sokeria", "herään aamuviideltä lenkille", "käyn salilla 6kertaa viikossa +aerobiset". Onko aina pakko kieltäytyä totaalisesti tai aloittaa joku asia satalasissa? Kuka voi väittää että hyvä olo tulee siitä että kieltäytyy mummulassa tuoreesta korvapuustista? Tai onko sitten hyvinvoiva kun ei voi lähteä viikonloppureissulle ilman omia eväitä (kun muut syövät ravintolassa sitä mitä juuri sillä hetkellä haluavat) Eikö väsymystä voisi ehkäistä nukkumalla edes joinakin aamuina seitsemään sen sijaan että herää viideltä? Olisiko mahdollista kohentaa väsynyttä velttoa oloa vaikka vaan vähentämisen sijaan LISÄÄMÄLLÄ ruokavalioon hyviä terveellisiä juttuja kuten kiwiä, avokadoa, kalaa. Onko aina pakko totaali kieltäytyä?
Mä väitän että jokainen aloitettu elämäntaparemontti, dietti ja tai superliikuntaharrastus (viidesti viikossa) stressaa. Ja kaiken järjen mukaan se stressi heikentää vahvistuskykyä, väsyttää, laittaa päätä särkemään eikä ainakaan pitkässä kaavassa tee onnelliseksi. Eiköhän onnelliseksi ja hyvinvoivaksi voisi tulla tekemällä niitä juttuja mistä nauttii? ...eikä niitä joita pakottaa itsensä tekemään. Kaikki me varmasti omataan sekä paheita että hyveitä. Tykätään ruuissakin jostain hyvästä ja terveellisestä sekä jostain pahasta ja syntisestä. Tässä tällänen suomifutiksen uudesta valmennusfilosofiasta kumpuava ajatus "Voisiko sen sijaan että keskittyy heikkouksiin keskittyä omiin vahvuuksiin" MYÖS HYVINVOINNISSA!
En usko että se hyväolo on pelkästään sitä mitä syöt tai miltä näytät. Vaikka tietysti naisena ymmärrän että osittain onkin. Hyvää oloa tulee kynttilöistä, suklaakonvehdista ystävistä, rakastumisesta punaviinilasillisesta, ulkoilusta, auringonpaisteesta, hyvästä yöunesta, (minulle kahvista),..ihan miljoonista asioista. Miksi ainoastakaan hyvänolonlähteestä taytyy kieltäytyä.
Ja nyt haluan vielä täsmentää että tää ajattelutapa on hyvä MUN mielelle ja ruumiille. Ehkä olen onnekas sillä satun pitämään syntistennautintojen lisäksi myös ulkoilusta ja appelsiineista. En ole kyltymätön herkkusuu ja koen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden luonnolliseksi osaksi elämää.
Luin facesta yhden linkin jossa hesarin kolumnisti (en muista nimeä) pohti aihetta niinpäin että "Onko hyvinvoinnin tavoittelu itsekästä ja itsekeskeistä" Yhdyin joissain asioissa täysin hänen ajatuksiinsa! Tottakai on. Itseä vartenhan sitä tehdään. Mutta onhan se hyväkin asia. Itseä varten täällä eletään. Toisaalta voisiko hyvää oloa saada vaikka auttamalla muita. Tai suomalla mummulle hyvää olo syömällä sen korvapuustin jonka hän on rakkaudella leiponut sua varten. Onko hyvinvointia jos käyttää 2 tuntia illassa jonkun huipputerveellisen iltapalan valmistukseen 2 tuntia reenaamiseen vai se että käyttäisi ne pienet vapaa-ajan hetket perheen kanssa nauraen ja nauttien (ja syö syntisensämpylän iltapalaksi).
Usein kuulee kun joku aloittaa jonkun uuden elämänlaatua parantavan dieetin tai harrastuksen. Eniten haluisin kuulla kuitenkin viiden vuoden päästä aiheesta kun se ei enää ole tuore päähänpisto. Haluaisin vastauksia kysymyksiin: Hyödytkö edelleen päätöksestäsi? Onko se ollut elämäsi parhaita päätöksiä? Oletko nyt onnellisempi?
Ja kaiken tän paatoksen jälkeen: Kannatan liikuntaa, kannatan terveellisiä elämäntapoja, kannatan hyvää aitoa ruokaa! Se mitä en ymmärrä on fanaattisuus ja totaalikieltäytyminen ja hetkelliset kuurit
Saa kommentoida ;) Lov juu!
Hih! En tiiä muista, mut mulla tää alkava "kuntokuuri" on ainakin ihan vaan tarvetta näyttää itelleni että mä pystyn johonkin pitkäjänteiseen asiaan jos vaan haluan. On niin huono itsekuri monessa asiassa, että haluu vähän haastaa itteensä. Ei mulla ainakaan tässä oo alkamassa mikään kovin suuri elämäntapamuutos, vaan oon ennenki syöny terveellisesti ja liikkunu suht paljon, mutta siihen vielä tulee tän myötä pikkusen tarkennusta ja lisäystä. Eli niiden terveiden elämäntapojen pientä fiksausta vaan :) Olen erittäin hyvinvoiva jo nyt! (Ja se että tää aloitus osui just tammikuulle oli vaan sattumaa!) Se on kyl ihan hyvä vähän kyseenalaistaa sitä, mikä sen hyvän olon saa aikaan - jokainen sen tietää parhaiten itse, mikä itelle toimii. Toisille korvapuusti ja punkkulasillinen, toisille tiukka salitreeni tai ulkoilulenkki tai mikä ikinä onkaan :)
VastaaPoistaMe saatiin eilen töissä koko firma Polarin Loopit eli ns. aktiivisuusrannekkeet. Olin 14% päivän aktiivisuus tasosta jäljessä nukkumaan mennessäni tän härpäkkeen mukaan ja hitsi et tuli hyvä mieli sillä nyt tiiän et en oo patalaiska vaan ihan normi aktiivinen :) Elämäntaparemonttia en aloita vasta sit kun tää herjaa et ylös läski ja prosentteja jäljellä 80%. :) -Maija
VastaaPoistaAnoreksiataustassa on se hyvä puoli, että oon oppinut suhtautumaan (kantapään kautta) kehooni armollisesti ja ylipäätään vähän alentamaan vaatimustasoa elämässä. En tarkoita, että heittäisin läskiks asioissa, mutta ei ole pakko suorittaa koko elämää. Monessa kohtaa olen siis ihan samaa mieltä sun kanssa. Tällä hetkellä kyllä harmittelen sitä, että liikunta jää liian vähille, mutta en niinkään sen takia, että mun PITÄISI liikkua enemmän, vaan siksi, että huomaan olevani paljon mukavampi ihminen ja voivani paremmin, kun liikun. Mutta jos siitä tulee armotonta suorittamista, ei muista nauttia elämän muista elämänalueista. Uskoisin olevani nykyään aika tasapainossa näiden asioiden kanssa. Jokaisen olisi tosiaan hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mistä ITSELLE tulee hyvä olo ja keskittyä siihen, ei niinkään tavan vuoksi harrastaa salilla käyntiä hampaat irvessä tms.
VastaaPoista