Sinnikkyyttä

Sinniä, sinniä. Sitä tuo vauvan kanssa oleminen on ainakin opettanut! Eilen olin ihan tosi väsynyt. Kello alkoi olla kuusi ja Piitu vähän kiukutteli. Olisin vaan halunnut laittaa silmät kiinni mutta kunnei voi niin ei voi. Sano nyt viis kuukautiselle että "äiti vähän nukkuu....ihan vaan hetken". Niin paljon ku mää tota nappi silmää rakastankin niin on kyllä hetkiä jolloin toivon että sekin vaan hetken nukkuis. Sillon ku mää tahon :) Mutta sempä kanssa ei vaan voi luovuttaa ja sulkea silmiä. ei hetkeksikään. Ei vielä pitkään aikaan.

Oltiin Hämeenlinnassa kavereiden luona käymässä lauantai iltana. Siellä oli pieni muotoiset juhlat. Päätettii lähtee Piitun kanssa illaksi ja laittaa se siellä sitten yöunille ja nukkuvana kuljettaa yöllä kotiin. Hyvä päätös hei! Kaksiossa onkin niin helppo nukuttaa tuollasta kun siellä on meidän lisäksi kymmenen pienessä hiprakassa olevaa kaveria :D No saatiin me se lopulta parvekkeelle nukkumaan. Oon tavallaa päättänyt etten anna lapsen tulon lopettaa enkä sotkea sosiaalista elämääni, mutta kyllä tämä päätöskin sitä sinniä vaatii. Kuinka helppoa olisi olla vaan kotona lauantai illat!

Osaan nykyään aika hyvin tulkita Piitun väsymystä ja sitä koska se kannattaa laittaa pihalle unille. Pikku kaveri alkaa hieroa silmiään, imeä peukkuaan ja liikkuminen alkaa rauhoittua ja vaihtua katon tuijotukseen. Joskus kuitenkin nukahtaminen on vähän vaikeempaa. Parhaimmillaan oon varmaan puolituntia kiertänyt vaunujen kanssa taloa ja hokenut itselleni "kyllä se kohta nukahtaa". Ja voisin sanoa että aina se on nukahtanut! Tarvittiin vaan taas sitä sinniä. Kaks kertaa olen viimeisen kuukauden aikana joutunut luovuttamaan, tuomaan Piitun sisään ja todennut että erehdyin...ei sitä vaan väsyttänytkään.

Muutaman kerran oon tuntenut suurta vihaa lentokoneita ja jotain hiton hornetteja kohtaan, joita meidän talon yli useasti lentää. Laskeutuvat tohon Pirkkalaan eli ne lentää tosi matalalla. Tiättekö kuinka paljon ottaa päähän kun oot sen vartin verran nukuttanut toista, pääset juuri sisään ja sitten itkuhälyttimestä alkaa kuulua lentokoneen pörinää jonka jälkeen "wäääääwääää!" Ja eikun uudestaan kärryttämään vaavi uneen!

Meidän uintiura on vähän lasku suunnassa. Ollaan viimeiset kolme kertaa jouduttu lähtemään itkien pois altaasta. Viimeiset kolme kertaa on sukelleltu ja Piitu ei taida olla asiasta kovin haltioissaan. Harmitti hirveesti kun Tiiakin oli mukana viimeksi ja jouduttiin 20minuutin jälkeen lahtemään pois kun ei itkusta tullut loppua. Itkuidena kunnei voi/saa edes sukeltaa. Mua ottaa kyllä päähän tää homma. Se lako niin hyvin ja mää tykkäisin kovasti käydä siellä. Enkä kyllä aio vielä luovuttaa vaan ostin itselleni uuden kymppikortin jolla päästään uimaan. Sinnikkäästi aion tehdä hänestä uimarin :)

Tänään alkava viikko on taas niin tyhjäää täynnä. Kalenteri huutaa tyhjyyttään Mitähän sitä keksis. viikonloppu puolestaan on jo iiihan buukattu. Aion olla hirveä, kauhea, vastuuton äiti ja lähteä Olavin työpaikan juhliin perjantaina ja PMMP:n keikalle lauataina. Kati tulee lapsineen kylään perjantaista alkaen. Sitä odotellessa :D