Time of my life?!?!?!

Luin juuri Facebookista kun eräs tuttuni (6kk vauvan äiti) sanoi kuluneen puolen vuoden olleen hänen elämänsä parasta aikaa. Ihanaa että jollekin vauvavuosi sitä on! Ja ihanaa että juuri häntä on kohdannut onni. En tarkoita olla pahan ilman lintu, mutta se pisti minut silti alakuloiseksi.

 Mulle tää Remun vauvavuosi ei todellakaan ole ollut elämän parasta-aikaa! Tuntuu jotenkin siltä kuin sen kuitenkin pitäisi olla ja kuinka siitä pitäisi nauttia. Mulle viimeinen 9kk on ollut todella raskasta. Elämäni raskainta aikaa. Vaikka kuinka koitan ,en osaa enkä pysty tästä nauttimaan. Osittain se johtuu varmaan menevästä luonteesta. Mulle kotona oleminen ei koskaan ole ollut kaikkein helpointa. Monethan nauttii siitä suunnattomasti! Eihän toisaalta ole mikään ihme että tämä on raskasta. En usko että kukaan osaa nauttia elämästään täysillä jos ei kuukausiin ole nukkunut 4 kokonaista tuntia, laihtuu kilon kuukaudessa vaikka oma hyvänolon paino on mennyt jo ajat sitten. Olemus on kaikin puolin aika riutunut ja energiat koko ajan vähissä. Vauvoja on niin erilaisia.

 Fyysisten miinusten lisäksi mua stressaa henkisesti tosi paljon noi Remun allergiat. Ulkopuoliselle on vaikeaa edes kertoa miten paljon ne hallitsevat meidän joka päiväistä elämää. Koko ajan saa olla hälytysvalot päällä kun melkeen joka toinen päivä Remu saa jostain allergisen reagtion. Lisäksi ei ole mitään testiä tai oopusta joka kertoisi mille Remu oikeasti on allerginen ja mille ei. Kaikki täytyy vaan testata. Ja joka kerta kun testataan sopimatontaruokaa, seuraa siitä viikon yöhulinat, ihottumat ja refluksi. Välillä huomaa että on taas kerran tulkinnut oireita väärin kun kyseessä olikin vain päälle puskeva flunssa (joita, nyt Remulla ollut se 9 eli joka elinkuukaudelle minimissään yksi 2 viikon sairastelu. Normaalistihan vauvavuotena sairastellaan kerta tai kaksi. Remu on ollut kipeänä puolet elämästään). Samalla neuvolat ja oppaat toitottaa kuinka vuoden ikäisellä pitäisi olla jo laaja ruokavalio. Remulla ei ole saatu joulun jälkeen taas yhtään uutta sopivaa ruoka-ainetta. Yhteensä sopivia ruoka-aineita on nyt 7.

Vaikken nauti tästä ajanjaksosta, kyse ei kuitenkaan ole siitä ettenkö rakastaisi omia lapsiani. He ovat mulle kaikkein tärkein asia maailmassa. Se tästä tekeekin niin vaikeaa. Ei voi eikä halua luovuttaa edes päivän ajaksi. Jos tää oliskin vaa joku laihdutuskuuri niin sillai voisi tehdä ja jatkaa sitten taas kun on voimia.

Muistuttelen itseäni aina siitä, kuinka tilanne voisi olla vielä huonompi. Lapseni vois olla vaikka kehitysvammainen tai sokea tai hänellä voisi olla syöpä. Vaikeaa juuri näistä meidän ongelmista tekee ehkä se että nää on niin pieniä ja mitättömiä ongelmia isossa mittakaavassa. Näissä ei ole mitään hengenvaaraa. Mutta tässä arjessa, juuri nyt, ne on tosi suuria. Jos jaksaisin aloittaa taas lääkäreiden testirumban voisin hakea Remulle jopa vammaistukea. Tämänlaajuisesta allergiakirjosta on mahdollista saada Kelan vammaistukea. Noh, mitäpä se meitä auttaisi, stressaisi taas vaan lisää. Rahalla ei näitä asioita kuitenkaan saa parannettua.

Onni on facebookin vertaistukiryhmä, joka on täynnä äitejä jotka tietävät mistä puhun ilman selittelyjä. Sieltä saa kultaakin kalliimpia neuvoja aina kun niille on tarve. Onni on myös Nokian toisella puolella asuva ystävä, joka kuuntelee näitä mun höpinöitä päivittäin, eikä koskaan kyseenalaista <3 Onni on myös se että kaikki tää tulee helpottamaan ajan kanssa. Remu kasvaa päiväpäivältä ja tiedän että aika kultaa muistot. Viiden vuoden päästä katon varmaan Remun vauvakuvia ja haikailen tätä "kiireetöntä" kotonaolo aikaa. Ehkä...

Mutta nyt valitusvirren perään vähän kivoja kuvia :)