Maailman ihanin päivä

No vihdoin pääsen kirjottamaan :) Täällä me ollaan kotona pikku Piitun kanssa! Aloitan tän kerronnan nyt ihan alusta...

 Sunnuntai illalla 28.4 käytiin Jennillä ja Priitillä jossa mun lämpötila alkoi oudosti aaltoilla kylmästä kuumaan. Kävin heillä vessassa jossa huomasin että limatulppa oli irronnut. Päivällä oli tullut vähän veristä viirua. Lähdettiin kotiin, mun olon ollessa vähän heikko. 10 jälkeen söin vähän kaurapuuroa, jonka jälkeen tunsin että nyt tapahtuu. Hyppäsin sohvalta pystyyn ja juoksin vessaan. Pyttyyn lorahti lapsivedet. Olavi jatkoi kanansiipien syömistä sohvalla kunnes huusin sille että "arvaapa mitä? Tää lorina täällä ei sitten oo pissaa".

Istuskelin rauhassa n. 20minuuttia, ja pyyhkiessä huomasin että paperi oli ehkä vähän vihreä En ollut asiasta ihan varma.. Huusin Olavin katsomaan. Hän oli samaa mieltä. Olavi kysyi "Mää voin nyt varmaan jatkaa noiden siipien syömistä vielä ihan rauhassa vai mitä nyt kuuluu tehdä?" Kerroin että mun täytyy soittaa synnärille Taysiin sillä lapsiveden ei kuuluis olla vihreää.

Sieltä he sanoivat että täytyy tulla näytille. Kehottivat varmuuden vuoksi ottamaan omat tavarat jo mukaan. Olavin kanssa mietittiin että eipä sinne varmaan tarvii jäädä kun ei supistakaan. No lähdettiin matkaan pyyhe autonpenkillä. Matka oli aika jännittävä jotenkin. Ja matkalla alkoi supistellakin niin oikeen että tuntui. Äiti soitti ja oli kyllä huomattavasti hermostuneempi kuin mää ja Olavi.

Sairaalassa kätilö tarkasti mun siteen ja totesi että kyllä se on vihreää lapsivettä. Sitten hän selitti mulle miksi ja mitä se tarkoittaa. (lapsi on siis ollut jostain syystä ahdingossa ja ulostanut kohtuun). Mut laitettiin 20 minuutiksi antureihin jotka mittas supistuksia ja vauvan sydänääntä. Sitten menin lääkärille joka teki sisätutkimuksen ja totesi että oon 1-2 senttiä auennut eli sairaalaan on jäätävä. Päästiin Olavin kanssa osastolle jossa oli tyhjä huone. Mukava hoitaja antoi Olavinkin jäädä sinne yöksi. Omaa sänkyä hän ei saanut,muttei tarvinnukaa. Mää kävelin edes takaisin ja tuskailin supistuksia ja Olavi nukkui mun sängyssä :D Haha....yllättävää. Olavi oli vielä osastollakin varma että ei tämä nyt tässä vielä käynnisty. Minä taas tajusin jo autossa matkalla sairaalaan että tässä sitä mennään :)

Hoitaja tuli 2.30 katsomaan mua ja sanoi että hän ottaa mut uudestaan käyrille jotta nähdään millaisia suoistukset on. Käyrillä totesivat niiden olevan sen verran voimakkaita ja tulevan niin nopeesti että päästään synnytyssaliin. Sain ulostusruiskeen jonka vaikutuksen aikana hoitaja kävi herättämässä Olavin ja kertomassa että nyt mennään synnytyssaliin.

Kello 3 meidät otti vastaan huonosti suomea puhuva vanhempi kätilö. Hän ei ollut kovin mukava. Hän esitteli synnytyssalin jutut tosi lyhyesti. Aloitti sanoin. "Tämä on sitten huone jossa lapsi syntyy"...siinä vaiheessa olavikin tajusi missä mennään :)
Synnytyssalissa oli ihanan rauhaisaa. Auringon noustessa otin vastaan supistuksia. Jotkut oli lievempiä ja toiset sen verran rajuja että pisti mut ähkimään. Saatiin olla Olavin kanssa kahdestaan. Kätilö kävi noin tunnin välein kurkkaamassa meitä ja tarkasti välillä tilannetta. Sain heti ilokaasun käyttöön...voi sitä mahtavuutta! Se oli ihan huippua. Ekat kännit sitten viime kesän :) Se ei poistanut kipua lainkaan mutta otti pahimman terän pois.

Kuudelta kätilö alkoi ehdottaa mulle epiduraalia, mutta en tosiaan tuntenut niin kovaa kipua että olisin halunnut sitä. Nautiskelin vain ilokaasua ja vitsailin Olavin kanssa...välillä supistuksen tullen vähän hakkasin häntä ja puristin käsivarresta. Olavin läsnäolo rauhoitti kovasti.

Seitsemältä luovutin ja sanoin kätilölle  että voisin haluta epiduraalin. Kätilä veikkasi että se saattasis rentouttaakin ja edistää sitä kautta synnytystä. Epiduraalin laittoi mieslääkäri. Eikä se ei sattunut lainkaan. Tuntui samalta kuin hiukan ikävä rokote! Lääkäri taisi olla tosi taitava. Epiduraali auttoi kovasti ja pahin tuskaisuus loppui.
Kätilö vaihtui vihdoin ja onneksi 7.30. Uusi kätilö oli mahtava ja hänen mukanaan tuli harjoittelija. Harjoittelija oli kanssamme koko ajan aina loppuun asti. Kätilö oli tosi taitava. hän sanoin heti että haluaisi antaa mulle oksitosiinia, joka vahvistaisi supistuksia ja nopeuttaisi. Annoin luvan. Hän kuunteli mun toiveita, joita ei paljoa ollut ja pyysinkin häntä neuvomaan minkälainen eteneminen puudutusten ja oksitosiinin kanssa on paras. Hänellä oli selkeä suunnitelma ja mulle tuli siitä turvallinen olo. Hän vakuutti että lapsi syntyy ennen kun hänen vuoronsa vaihtuu. Se loi uskoa :)

Epiduraali auttoi niin että Olavikin pystyi rentoutumaan ja nukahteli keinutuolissa. Minä sain aika levollisena tuijotella supistuskäyriä ja vauvan sydänääniä.
Kolme kertaa kaikkiaan laitettiin epiduraalia.Kahdentoista jälkeen kätilö kertoi että olin 9,5 senttiä auki eli kohta saisi alkaa ponnistaa eikä enää tarvitsisi pidätellä jos ponnistus tarve tulisi. Kätilöt kävivät syömässä sillä tiesivät että hetki oli vielä aikaa. Sitten kun he palasivat alkoiikin itse show. Epiduraali ei juurikaan enää vaikuttanut ja kivut olivat tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa tositosi kovat. Yhdeltä pidin ilokaasua koko ajan kasvoillani ja sen vuoksi meinas varmaa mennä taju...Olavi kerto myöhemmin että olin pitänyt maskia yhtenään ja kätilö oli joutunut väkisin ottamaan naamarin pois multa :D Sitten alettiin. Ponnistusvaihe oli kivulias ja voimat olivat vähissä. Noin kymmenessä minuutissa opin kuitenkin sen mihin suuntaan piti ponnistaa ja synnytys alkoi edetä. Myöhemmin ajateltuna oli mahtavaa kuinka paljon pystyin itse tekemään ja sain paljon kehuja siitä kuinka voimakkaita ponnistukseni olivat. Paikat tosin olivat kireät ja 45minuuttia ponnistaminen kesti. Jossain vaiheessa huusin jo etten jaksa enää mutta olavi tsemppasi mut jaksamaan. Oli uskomatonta mikä voimavara Olavi oli! En olisi pystynyt moiseen suoritukseen ilman Olavia <3 Ihana hetki oli kun kätilöt kertoivat että tumma kihara tukka näkyy jo. Hetki vielä ja vauvan pää oli ulkona ja sitten liukui ulos koko vauva. Piitun keuhkot imettiin tyhjäksi lapsivedestä minun jalkopäässäni. Pelästyin kun katsoin vauvaa ja se oli sinertävä mutta kätilö vakuuutti kaiken olevan kunnossa. Ja sitten tuli se kauan odotettu parkaisu <3 (ja nyt täällä olkkarissa alan poraamaan...olis se niin tunteellinen hetki etten varmaan koskaan säästy kyyneliltä kun tätä kerron)

Vauva laitettiin mun rinnoille ja se alkoi heti hamuilla tissiä. Ja arvatkaas mitä mää sain itkun joukosta sanottua  "Raikusen Laura on joskus sanonut että olis kamalaa jos syntyis lapsi ja se oliskin ruma....mutta onneks tää ei oo vaikka sillä on nenä lytyssä". Kyllä kätilö varmaan ihmetteli että mitä tuokin äiti tuossa miettii! :D Piitu syntyi 13.48, painoi 3610g jaoli 49cm. Ja näyttihä se vähän hassulta...nenä vinossa ja silmät katsoi kieroon. Mutta ei yhtään ruma. Maailman kaunein prinsessa.

Eppari jouduttiin tekemään eli välilihan leikkaus kun olis muuten revennyt ja emättimeen tuli joku pieni ruhje.Mulle laitettiin joitakin tikkejä mutta ei kuulemma mitään kovin pahaa päässyt tapahtumaan, eikä siltä kyllä tuntunutkaan. Istukan ulos punnaaminen oli aika kipeää ja niitä oli kolme!!!! Joo, kätilö meinas että kaksoset on ollut lähellä. Pyysin saada nähdä istukan ja hän nosti sen esille ja esitteli mulle.
 Olavi sai leikata napanuoran ja olla mukana kun lasta pestiin ekan kerran. Sitten pääsin pikaiseen suihkuun ja saatiin Olavin kanssa leivät ja kahvit. Mulla oli sellainen täydellinen olo. Rakastin vaan vauvaa ja rakastin Olavia <3 HORMOONIT!

Kerron sitten sairaalassa vietetystä kahdesta päivästä ja  kotiutumisesta myöhemmin. Ja laitan kuvia. Koitan edetä kronologisessa järjestyksessä :) (voikohan niin sanoo :) )